Okei.. siitä onkin aikaa, kun on viimeksi kirjoittanut mistään projektista blogipostausta. Katsotaan, miten tämä sujuu pitkän tauon jälkeen 🙂
Eli tarkoituksena on vaihtaa tämä K-Raudan koliseva hirviö omaan kustomoituun ratkaisuun(ja ehkä hieman siivota samalla). 80-luvun keittiötä ei olla ihan heti vaihtamassa kokonaan joten tällä setillä on hyvä testailla erilaisia omia ratkaisuja.
Ensin poistetaan vanha jätevaunu ja siivotaan hieman.
Valitettavasti laiskuus siivoamisessa johti siihen, että hieman maaliakin lähti jo hinkkauksen mukana pois. Nämä kaikki kaapit on maalattu sisäpuolelta ja ulkopuolelta joskus viime vuonna ja tiskiallas vaihdettu modernimpaan Ikean ratkaisuun.
Pikakäynti Biltemaan ja sieltä mukaan tarttui 500mm teleskooppikiskot ja isoja kulmarautoja. Myöhemmin paljastui, että kiskot ovat vääriä… Biltemassa on pehmeästi sulkeutuvia ja perusmallia ja menin ottamaan perusmalliset. Muuutta… eipä niitä enää käydä vaihtamassakaan. Varastosta löytyi vanhaa valkoista hyllylevyä jonkin verran ja se tuli sahattua jo sopivan kokoisiksi levyiksi.
Sitten vaan kiskot löysästi paikoilleen jotta voidaan hieman mittailla ja hahmotella hommaa.
Koska kiskoissa on vain kolme kiinnityspistettä ja alusta täytyy tehdä kahdesta hyllylevyn palasesta, tarvitaan levyjen lisäksi tuet niiden alle. Tähänkin ratkaisu löytyi varastosta jossa oli muutama puulistan palanen.
Tuet on kiinnitetty kiskoihin ja hyllylevyt tukiin. Aluksi koko höskä täytyi laittaa ylösalaisin kaappiin jotta saan hieman mittailtua alustan lopullista paikkaa. Alustan täytyy olla millilleen tasan etureunan kanssa.
Kulmaraudoista pari voi laittaa nyt kiinni ja mitoittaa ne tasan alustan etureunan kanssa.
Sitten tuleekin koko projektin vaikein vaihe. Vanhasta kaapin ovesta tulee etulevy jätevaunuun ja se täytyy saada mitoitettua just oikein. Oven alareunaan voi tehdä vapaasti merkintöjä vaikka tussilla, koska nämä jäävät piiloon. Ensin katsotaan sivuttain ovi paikalleen ja tehdään merkit oven alareunaan. Sen jälkeen mitataan kaapin alareunasta mitat ylöspäin ensimmäisiin reikiin kulmaraudoissa ja kopioidaan ne etulevyyn…. ja toivotaan et ne osuu kohdalleen. Kannattaa ensin laittaa vain parit ruuvit ja sen jälkeen testata osuuko. Tällä tavalla saa lisämahdollisuuksia saada etulevy paikalleen…
No niin! Tässä kuvassa onkin jo kolmaskin kulmarauta paikallaan, koska mitoitus onnistui ihan nappiin ekalla yrityksellä. Eli käytännössä valmis mekanismi.. enää puutuu vain lisäroskikset ja jonkinmoinen stoppari takaosaan joka pitää takimmaiset roskikset pystyssä, kun jätevaunua vedetään ulospäin.
Varastosta löytyi vielä jotain pikkuisia rautoja.. ovat varmaan jostain Ikean verhotankosetistä tai vastaavasta :). Näistä pystyi rakentamaan pienen stopparin taakse. Sen ei kovin kummoinen tarvitse olla, että roskakorit pysyy pystyssä. Eikä sen nyt kovin kummoiselta tarvitse näyttääkään, koska se jää piiloon…
Ja siinä on valmis tuotos. Puuilosta löytyi pari uutta roskista ja näin saatiin biojätekin samaan vaunuun muiden roskien kanssa. Tuosta pienimmästä roskiksesta en vielä tiedä, että mitä sillä tekisi…. 5L roskakori on aika… pieni… mutta tuohon ei mahtuisi kuin n. 13-14cm leveä roskis ja on aika vaikea löytää mitään välimallin kokoista roskista. Seuraava koko on taas liian suuri. Verrattuna aikaisempaan kolisevaan ovivaunuun, tämä on kuitenkin aivan mieletön parannus.
Oo la laa! Hieno! Mahtuuko vielä ylähylly?
Hyvä idea. Sinne kyllä mahtuisi jonkinmoinen ylähylly joka oikeastaan voisi tulla tarpeeseen… Tosin tuo yksi ylimääräinen hyllylevyn pätkä on vähän pieni siihen hommaan.